|
Finnish Open
Joka kesäinen Agilityn suurtapahtuma
Suomessa on Finnish Open viikonloppu, joita on järjestetty
vuodesta 1992 lähtien eri paikkakunnilla Suomessa.
Finnish Open kilpailussa ratkaistaan avoin
Suomenmestaruus ja kilpailut ovat avoimet yhtä hyvin
rotukoirille kuin x-rotuisillekin . Kilpailut muodostuvat
kahdesta osasta: virallinen perusrata kaikille säkäryhmille
(MINI, MIDI & MAXI) ja tasoluokille (1,2, & 3) .
Finaaliradalle pääsee joka säkäryhmästä
5 parasta 1-luokan kilpailijaa, 12 parasta 2-luokan kilpailijaa
ja 25 parasta 3-luokan kilpailijaa. Finaaliradan voittajat
kussakin säkäryhmässä ovat avoimia Suomenmestareita.
Viime vuosina kilpailuihin on osallistunut yli 500 kilpailijaa
tavoittelemaan mestaruuksia omissa säkäryhmissään.
Finnish Open Junior Nuoret & Senior
Saman viikonlopun aikana käydään
erillisenä kilpailuna Avoimet mestaruuskilpailut.
- Junioreille (alle 15 vuotiaat)
- Nuorille (15
- 17 vuotiaat)
- Senioreille ( 50 vuotta täyttäneet)
Samana viikonloppuna on muitakin virallisia
kilpailuja, muun muassa Kansainväliset Agilitykilpailut.
Agirotu joukkuekilpailut
Finnish Open viikonlopun suosituin tapahtuma
on kuitenkin Agirotu-carneval, joka on hauska viestivaihtona
käytävä joukkuekilpailu.
Jokaiseen joukkueeseen kuuluu neljä
tarkalleen samanrotuista koiraa. Kilpailuluokkia on kaksi:
- aloittelevat koirat, jolloin joukkueessa
saa olla vain yksi ennestään virallisissa kilpailuissa
kilpaillut.
- kilpailevat koirat, jolloin joukkueessa
on 2 tai useampi ennestään virallisissa
kilpailussa kilpaillut.
Säkäryhmät ovat MINIT, MEDIT
& MAXIT.
Koska Suomessa MEDI-luokka aloitti virallisesti kilpailemisen
1.5.2002, Agirodussa sallitaan poikkeuksellisesti
mukaan joukkueeseen yksi lähimmästä säkäryhmästä
oleva koira. Näin mini-joukkueessa voi olla yksi medi-koira,
medi-joukkueessa yksi mini tai vaihtoehtoisesti
yksi maxi-koira ja maxi-joukkueessa yksi medikoira.
Luonteenomaista tälle kilpailulle on se, ettei
ketään kilpailijaa tai joukkuetta hylätä. Kaikki
radalla tehdyt virheet muutetaan 5 tai 10 sekunnin
aikarangaistukseksi. Jos vaikkapa rima putoaa, merkitsee se 5 sekunnin
virhettä, jos suoritetaan väärä este,
rangaistaan siitä 10 sekunnilla. Kilpailun voittaa se
joukkue, jonka yhteisaika on pienin.
Lähes kaikki joukkueet ovat pukeutuneet kilpailua varten
hauskoihin asuihin, jotka useimmiten kuvastavat koiran rotuun liittyvä
ominaisuutta tai jopa ulkonäköä. Agirotu-carnevalin
paras joukkueasu palkitaan.
Lisätietoja:
Agility Sports Bulletin
Tel: +358-400-385 690
|
Agility Suomessa
Timanttiset Agility Ranking
Finnish Open & Agility Carneval
Ilmoittautumislomake kilpailuihin
Agirotu 2007

Finnish Open voittaja 2007 MINI: Carolina Pellikka & Kerttu
(TORKK)

Finnish Open voittaja 2007 MEDI: Jari Suomalainen & Frodo (YLÖKK)

Finnish Open voittaja 2007 MAXI: Juha Orenius & Ninja (CITYB)
|

Agirotu-carnevalin paras joukkueasu 2007: Partanplan
(partacolliejoukkue)
|
|